Kotivakuutus

Kotivakuutus ei ole suositeltava säästökohde, sillä se turvaa kotisi ja omaisuutesi ikäviltä yllätyksiltä.  Kotivakuutus on paras turva esimerkiksi varkauden, vesivahingon tai tulipalon sattuessa.

Jos et osaa päättää kannattaako kotivakuutukseen satsata, on lisäksi hyvä muistaa, ettei Hoas vuokranantaja korvaa varastettua tai hajonnutta omaisuutta. Jos esimerkiksi polkupyöräsi varastetaan kellarista, ei Hoas korvaa varastettua pyörää, vaan sinun on itse huolehdittava omaisuutesi vakuuttamisesta.

Voit toki omilla toimillasikin vaikuttaa siihen, kuinka omaisuutesi on suojattu. Esimerkiksi kellarikomero kannattaa varustaa kunnon lukolla, eikä sinne kannata jättää mitään erityisen arvokasta.

Itse aiheutettujen vahinkojen varalta on hyvä suojautua vastuuvakuutuksella. Muistathan kuitenkin, ettei vastuuvakuutuskaan korvaa omasta laiminlyönnistä aiheutuneita kuluja tai tahallisia vahingontekoja. Jos esimerkiksi jätät suihkuverhon hankkimatta ja aina suihkussa käydessäsi vedet päätyvät eteisen lattialle aiheuttaen vesivahingon, voi vakuutusyhtiöltä rahojen saaminen olla hankalampaa.

Muistathan myös, että kotivakuutusta ei voi ottaa jälkikäteen vahinkoja kattamaan.

Pesukoneet

Huomioithan, että 1.6.2008 jälkeen alkavissa vuokrasopimuksissa edellytetään kotivakuutusta, mikäli asukas käyttää asunnossaan pyykin- tai astianpesukonetta. Pyykin- ja/tai astianpesukoneen saa asentaa vain tilaan, jossa sille on liitännät olemassa. Liitäntöjen puuttuessa, ko. laitteita ei asunnossa saa käyttää.

Käytäthän pesukoneen asentamisessa aina ammattilaista ja säilytät kuitin tilatusta työstä. Jos myöhemmin selviää, että pesukoneen asennus on aiheuttanut esimerkiksi vesivahingon, voit kuitilla osoittaa, ettei syynä ole itse tekemäsi vääränlainen asennus, vaan ammattilaiselta tilattu työ. Tämä voi vaikuttaa vakuutusehtojen täyttymiseen. Tarkasta vakuutusehtojen yksityiskohdat kuitenkin aina omasta vakuutusyhtiöstäsi.