|
Asukastoiminta
|
Kannattaa olla mukana luomassa parempaa opiskelijaympäristöä yhdessä Hoasin kanssa!
Kiinteistössä toimii asukastoimikunta, joka valitaan syksyisin HOASin tai asukastoimikunnan koolle kutsumassa asukaskokouksessa. Kokouksessa ääni- ja vaalikelpoisia ovat Hoasilla vakituisesti omalla vuokrasopimuksella asuvat 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Samasta huoneistosta voidaan valita vain yksi henkilö asukastoimikuntaan.
Tule mukaan toimintaan - osallistuminen on mukava tapa tutustua talon muihin asukkaisiin!
Toiminnan parhainta antia ovat ennen kaikkea uudet tuttavuudet ja yhdessä toimiminen! Asukastoiminta muodostuu tekijöidensä käsissä omanlaisekseen. Asukastoimintaan sisältyy monenlaista toimintaa - yhteisiä lainatavaroita, juhlia, virkistystä, talkoita, kokouksia lisäksi Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa oman kiinteistön korjaustoimiin.
Asukastoimikunta päättää vuosittaisen määrärahan käytöstä. Asukkaiden aktiivisuudesta riippuu miten paljon tapahtumia järjestetään. Asukastoimikunnilla on monenlaisia yhteisillä varoilla hankittuja tavaroita, joita voi lainata asukastoimikunnan edustajilta. Yhteystiedot asukastoimikunnan jäsenistä löytyvät ilmoitustauluilta tai asukastoimikunnan omilta kotisivuilta (www.hoas.fi/asumisopas/asukastoimikunnat). Useimmissa kiinteistöissä pidettävät talkoot ovat hyvä tapa toimia yhdessä kiinteistön viihtyvyyden ja yhteishengen lisäämiseksi. Tapahtumista tiedotetaan sähköpostitse, ilmoitustauluilla/omilla kotisivuilla - kaikki asukkaat ovat tervetulleita yhteisiin tapahtumiin!
Yhteisöllisyys ja yhteinen tekeminen koetaan yhä tärkeiksi elämää viitoittaviksi arvoiksi. Tämä näkyy hyvin asukastoimikuntien kokoonpanoissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa.

Kehittyvä asukastoiminta
Hoas kehittää asukastoimintaa yhdessä toimikuntalaisten kanssa! Viimeisimpänä kehityshankkeena on toteutettu asukastoimikuntien omat kotisivut! Hoas järjestää asukastoimikunnan jäsenille myös infotilaisuuksia tarpeen mukaan - kerran tai kaksi vuodessa. Tilaisuuksia suunniteltaessa otetaan huomioon myös toimikuntalaisten toiveita ja vinkkejä. Mm. asukasdemokratia, kiinteistönhuolto sekä turvallisuus ovat kestoteemoja!
Asukaskokous
Asukastoimikunta valitaan vuotuisessa asukaskokouksessa, joka pidetään syys-lokakuussa. Kokouksen kutsuu koolle Hoas tai asukastoimikunta. Kutsu toimitetaan jokaiseen huoneistoon ja kiinteistön ilmoitustaululle sekä liike- ja toimistotiloihin vähintään viikkoa ennen kokousta. Kokouksessa ääni- ja vaalikelpoisia ovat Hoasilla vakituisesti omalla vuokrasopimuksella asuvat 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Samasta huoneistosta voidaan valita vain yksi henkilö asukastoimikuntaan.
Asukastoimikunnan järjestäytyminen ja tehtävät
Asukastoimikunnan tulee järjestäytyä valituksi tulonsa jälkeen. Järjestäytyminen tapahtuu käytännössä asukaskokouksen yhteydessä (pöytäkirjan kohta 7 - asukastoimikunnan järjestäytyminen). Järjestäytymiskokouksessa asukastoimikunnalle valitaan puheenjohtaja, sihteeri ja määrärahavastaava, lisäksi näille kaikille valitaan varahenkilöt. Yksi henkilö voi hoitaa useampaakin tehtävää.
Tämän lisäksi valitaan kiinteistön turvallisuusjohtaja ja väestönsuojanhoitaja sekä näille varahenkilöt - ko. tehtäviä hoitamaan tulee valita eri henkilöt. Esim. turvallisuusjohtaja ei voi toimia väestönsuojanhoitajana eikä väestönsuojanhoitajan apulaisena.
Puheenjohtaja
Puheenjohtaja toimii luottamushenkilönä asukkaiden ja Hoasin välillä. Hoas asukastoiminta lähettää toimintaan liittyviä tiedotteita puheenjohtajille yleensä sähköpostin välityksellä.
Turvallisuusjohtaja
Talojen, joissa on vähintään viisi asuinhuoneistoa - tulee nimetä turvallisuusjohtaja ja hänelle apulainen. Nimettyjen henkilöiden tulee asua kyseisessä talossa. Suojeluhenkilöksi ei tulisi nimetä jo muihin kriisiorganisaatioihin varattuja, kuten sairaalahenkilöstöä, pelastuslaitoksen henkilöstöä, poliisin henkilöstöä, alle 35 –vuotiaita miehiä (puolustusvoimien varaus), kaupungin yleisen väestönsuojeluorganisaation henkilöitä. Jos kuitenkin turvallisuusjohtaja edustaa jotain edellä mainituista ryhmistä, niin hänen apulaisensa ei tulisi kuulua niihin. Suojeluhenkilöiden tulisi olla täysi-ikäisiä ja fyysiseltä kunnoltaan normaaleita. Suurissa kerrostaloyhtiöissä tulisi nimetä jokaisella rakennukselle oma suojelujohtaja tai hänen apulaisensa.
Turvallisuusjohtaja (ent. suojelujohtaja) toimii talon kaikinpuolisen turvallisuuden lisäämiseksi yhdessä talon muun vastuuhenkilöstön kanssa ja ylläpitää talon turvallisuus- ja pelastussuunnitelman. Turvallisuusjohtajan tärkeimpiä tehtäviä on tiedottaa ja neuvoa asukkaita kodin ja talon turvallisuusasioissa. Hyviä mahdollisuuksia tiedottamiseen ovat esim. asukastoimikunnan kokoukset, yhteiset juhlat, talkoot, ilmoitustaulut yms. Hoas järjestää turvallisuusjohtajille myös koulutusta.Tarkempia lisätietoja saat lähettämällä sähköpostia: asukastoiminta(at)hoas.fi
Asukastoimikunnan toimikausi
Asukastoimikuntien toimikausi alkaa heti virallisen asukaskokouksen jälkeen ja kestää seuraavaan valintakokoukseen saakka.
Muuttuva jäsenistö
Yleensä toimikunnissa on jäseniä keskimäärin viidestä kuuteen henkilöä. Mutta pienempiäkin löytyy. Joissakin toimikunnissa puurretaan jopa kahden-kolmen hengen voimin.
Toimintavuoden mittaan jäsenistöön tulee tavallisesti muutoksia. Osa jäsenistä saa opintonsa päätökseen ja muuttaa pois, toisille taas voi tiiviin opiskelutahdin ja asukastoiminnan yhteensovittaminen tuottaa ongelmia. Jos kovin moni jäsen joutuu luopumaan tehtävistään kesken kauden, on toiminta vaarassa tyrehtyä kokonaan. Kaikki asukkaat ovatkin tervetulleita mukaan. Uudet halukkaat voivat tulla mukaan kesken kaudenkin, mutta ei varsinaisina jäseninä. Mikäli uusia jäseniä halutaan virallisesti mukaan asukastoimintaan, tulee järjestää uusi virallinen asukaskokous (kutsu toimitettava jokaiseen huoneistoon ja kiinteistön ilmoitustaululle sekä liike- ja toimistotiloihin vähintään viikkoa ennen kokousta). Tapahtuneista muutoksista tulee ilmoittaa: asukastoiminta(at)hoas.fi
Tehtävät
Asukastoimikunnan hallinnollisiin tehtäviin kuuluu toimikunnan kokoukset, järjestysmääräysten noudattamisen valvonta sekä lainatavaroiden hallinta ja valvonta. Tehtäviin kuuluu myös Hoasin talousarvion kommentointi ja siihen liittyvien esitysten ja lausuntojen laatiminen sekä asukastoimintamäärärahan käyttöön liittyvät asiat kuten rahan käytön seuranta ja tilitykset Hoasille. Jokaisella toimikunnalla on omat tärkeät juttunsa ja tavoitteensa ja lisäksi yhdessä toimiminen on mukavaa.
Lisätietoa saat lähettämällä sähköpostia: asukastoiminta(at)hoas.fi
|
|